Perinnetalolla soivat klassiset ja kansanmusiikin sävelmät.
Tämä on ilonpilkahdus ja virkistyshetki minun
elämässäni, runonlaulaja Jussi Huovinen totesi
syntymäpäiväjuhlassaan sunnuntaina. Ensi torstaina 85-vuotta
täyttävää Huovista juhlittiin parinkymmenen hengen voimin
Hietajärven perinnetalolla.
Vieraiden iloksi ja ehkä hieman omaksi
yllätyksekseenkin Jussi nosti viulun leukansa alle ja soitti kaksi
kappaletta juhlaohjelmiston huipennukseksi. Antoipa hän myös
näytteen runonlaulannasta yhdessä Pekka Huttu-Hiltusen
kanssa.
Leena Manner toi
Suomussalmen kunnan tervehdyksen runomuodossa. Lyhyesti Jussin
elämänvaiheista kertonut runo palasi 85-vuoden takaisiin
tunnelmiin.
-
Hietajärven hanget hohti,
kevätaurinko kilotti, syntyessä sankarimme, isä-Iivanan iloksi,
oman moamon armahaksi, viiden siskon veikkoseksi. Saipa laulu
matkallensa, soiton synnyinlahjaksensa. Vuodet vieri, talvet
taittui, poika kasvoi, Jussi varttui, toaton taidot kämmenissä,
moamon laulut mielen päällä, Manner runoili.
Markku Nieminen
Juminkeko-säätiöstä kertoi Jussin juhlien sisältäneen yleensä
kansanmusiikkia, mutta tällä kertaa päivänsankarille haluttiin
tarjota uudenlainen konsertti klassisen-musiikin sävelmin.
-
Tavallisesti sanottaisi, että tämä
on kamarimusiikkia, mutta tässä tilanteessa se on
perinnepirttimusiikkia, Nieminen totesi.
Pääosin renessanssin ja barokin ajan sävelmiä
soittivat äiti ja tytär, Mari Mäntylä ja Emma Vihinen.
Mäntylä on Suomen ainoa ammattilainen decacorden, eli
kymmenkielisen kitaran soitossa.
Huovinen totesi konsertin olleen hieno ja
erittäin mielenkiintoinen. Klassiset sävelmät sopivat hänen
mielestään hyvin vienalaisen perinnetalon pirttiin.
-
Minusta musiikki on jumalainen
elementti, tykkään musiikista yleensä. Se täytyy kyllä sanoa, että
nykymusiikkiin en ole vielä päässyt sisälle, Huovinen kertoi
Elämä kulkee Huovisen mukaan eteenpäin päivä
kerrallaan, kuten tähänkin asti. Keväällä alkaa tulla muuttajia.
Niistä olen saanut ajatuksia ja tehnyt sävelmiä.
Yksin Hietajärvellä asuva Huovinen kertoi
Hietajärven olevan hänelle ainoa mahdollinen paikka elää. Huovinen
kertoo päättäneensä jo edesmenneen Enni-vaimonsa kanssa, että
Hietajärvellä ollaan ja pysytään.
-
Silloin ei ole enää
elämäntarkoitusta, jos joudun tämän elämäntyöni jättämään, kaiken
aineellisen ja henkisen mitä siihen liittyy, Huovinen kertoi.
Hän kritisoi yhteiskuntaa, joka ajaa
syrjäseutuja alas ja pyrkii saamaan asukkaat taajamiin. Hänen
mukaansa Suomen valtio ei ole pinta-alaltaan niin iso, etteikö
sitä voisi hallita rajoja myöten.
-
Ajatellaan, että ihmisen elämä
syrjäseudulla on huonoa ja raskasta. Täällä on eletty ennekin ja
olosuhteet ovat olleet ankarammat kuin nykyään. Tällaista elämä on
ollut aina kun olen elänyt, pahalla en voi mitään vaihetta
ajatella.
Vienankarjalainen kulttuuri on Huovisen
mielestä nykyisin hyvin esillä.
-
Olen oikein ollut hyvällä mielellä.
Nuori polvi ja tutkijat ovat kiinnostuneet tästä kulttuurista.
Ennen se oli toisarvoinen juttu, karjalaista ja kalevalaista
perinnettä ei hyväksytty, Huovinen totesi.
Pienestä asti vienalaista kulttuuria elänyt
Huovinen kertoo runonlaulun ja musiikin olleen eteenpäin vievä
asia elämässä. Enni-vaimo oli mukana musisoinnissa laulamalla
samalla kun Jussi soitti.
-
Kenelle nyt soitan, kun on tyhjät
seinät. Ei niiltä tule mitään kommenttia. Soittaminen on nyt
jäänyt aikalailla.
Vienankarjalainen kulttuuri on kiehtonut aina
Huovista. Runonlaulajana ja perinnetaitajana hän on siirtänyt
kulttuuria jälkipolville ja kansanperinnearkistoihin.
-
Hyvällä mielellä olen yrittänyt
viedä sitä eteenpäin. Kulttuuri on ollut minulle aina erittäin
tärkeä asia, Huovinen totesi
